Presidentti ja minä

 Markkinointi se tässä maassa perkeleellinen tabu on. Ketään ei saisi suosia tai suositella. Tavaran, brändin tai yrityksen puolesta harva uskaltaa mitään puhua. Jo pelkkä postauksen jakamisen pyytäminen netissä on joillekin ylivoimaista ja loukkaavaa. Jos ei kehtaa tai uskalla ei asioiden suunta paljon muutu. Tämä juttu on täynnä räikeää nepotismia. Ottakaa tai jättäkää. Minä ainakin yritän :)
 
Minäkin olen joskus saanut presidentiltä kirjeen. Kutsuimme 2013 presidenttiparin itsenäisyyspäivänbrunssille ravintolaamme ja saimme erittäin kohteliaan, mutta kieltävän vastauksen presidentiltä silloin. Hän puolisoineen vetosi kiireeseen ja jo ennalta sovittuun aikatauluun. Mieheni on joskus taas tehnyt ruokaa Sansibarin presidentille. Lukuisat henkivartijat hengittivät silloin keittiössä mieheni niskaan tämän valmistaessa pöperöitä presidentillisiin maistiaisiin. Maistui, ei kuollut henkivartijat eikä presidentti.

Lauantaina käytiin Työväen Teatterissa katsomassa näytelmä Presidentti ja tyttö. Kekkonen vaikutti kerrassaan hupaisalta tyypiltä! Kehtasi ja uskalsi, meni hiihtään tai saunaan riippuen siitä mitä itse tai Suomi milloinkin tarvitsi. Kohtaukset eivät mitenkään olleet ennalta arvattavia vaan esitys jaksoi yllättää koko ajan hauskuudellaan, yksinkertaisen lavastuksen monimuotoisuudella ja upeilla näyttelijöiden suorituksilla, joita ei toden totta ole turhaan maan lehdissä kehuttu. Päinvastoin, kuin poliittisesta päämiehestä kertovan näytelmän olettaisi tekevän, esitys oli loppuun asti erittäin viihdyttävä eikä aplodeja halunnut millään lopettaa.

Isänpäivää vietettiin lapsuudenkodissani, jossa otin muutamia kuvia.
Tässä on isäni kenkäkokoelma. Taidekonservaattorille värit ovat kaikki kaikessa.

Isäni työpöydällä olevia juttuja.

Isäni silmäterä minun lisäkseni, eli sitruunapuu täydessä kukassa.

Vanhempieni makuuhuone.

Päivällispöytään valmistettiin karitsaa. Karitsaan tehtiin ennalta kymmenisen pientä koloa, jotka täytettiin valkosipulinkynsillä ja yrteillä. Paistopussiin laitettiin myös, punaviiniä, hunajaa, suolaa ja varsiselleriä. Viulu oli paistopussissa uunissa ensin tunnin verran 200 asteessa, jonka jälkeen lämpötila laskettiin 150 asteeseen ja pidettiin uunissa vielä puolitoista tuntia. Lopputulos oli mehevä, kauniin värin omaava makujen fanfaari, jonka takia suussa oli todelliset isänpäivä-juhlat :)

Pengottuani vielä lapsuudenkotini kellaria, löysin läjän ikivanhoja mummovainaan lehtiä, jotka ajattelin viedä myyntiin liikkeeseen nimeltä Rajamäen Aarre.