Muistoja ja varastettua tavaraa!


Otin henkeäsalpaavan upeita kuvia tavaroista meidän omassa kodissa. Tietenkin ajattelen niin, koska ne ovat minun kodissani. Olisi harmillista, jos kaikki pitäisivät samoja tavaroita ja esineitä ihanina. Silloinhan todennäköisesti minulla niitä ei olisi :)
Se mikä näitä tavaroita yhdistää on se, että jokaiseen liitty jokin tarina ja siksi ne myöskin ovat erityisen merkityksellisiä perheelleni.

Tämä ihana ajopuusta tehty pikku kaappi tarttui mukaani kahdeksan vuotta sitten, kun käppäilin sateessa lastenvaunujen kanssa manskulla Crowne Plazaan. Mieheni oli silloin töissä siellä keittiömestarina. Kun näin tämän kaapin pienen putiikin näyteikkunassa ajattelin heti, kuinka upea kaappi sulkisi sisälleen vaikka matkavalokuvia. Laitoin kaapin vaunujen päälle, joissa kuorsasi tyttäreni. Vesisade murjoi meitä kylmässä Helsingin illassa,  ihmiset tuijottivat ja varmasti miettivät liiskautuuko pentu kaapin alle. Ei liiskautunut. Sen sijaan viime metreillä kaappi tippui asfalttiin ja kun keräilin märkänä ja nuhjuisena palasia maasta stadilainen hienostorouva käveli ohitseni ja tiputti minulle kaksi euroa ja kehoitti ottamaan yhteyttä sosiaaliviranomaisiin. Kun lapsi, minä ja kaappi saavuttiin viimein Crowne Plazaan, söimme kuin ruhtinaat.  Kaappia piti hieman paikkailla jälkeenpäin.
Tämä arkku on vuodelta 1729. Arkun sisällä on  kulunut käsinmaalattu sisus, arkku vaihdettiin joskus täytekakkuun. Arkku on mainio sohvapöytä esimerkiksi Afrikantähden pelaamiseen. Kakussa oli muistaakseni vadelmaa, suklaata ja vaniljakreemiä.

Tässä pienessä lasivitriinissä roikkuu kullattu perunankuorimaveitsi.

Eräs sveitsiläinen perhetuttumme lähetti ensin meille sähköpostin, jossa kertoi perineensä läjän rahaa. Kertomus eteni varsin kiinnostavasti, sillä hän oli lapsettomana ihmisenä päättänyt tukea meitä "jonkin näköisellä" summalla. Sähköpostissa hän kyseli muun muassa tarvitsisimmeko aidan tonttimme ympärille tai vaikkapa kylpyhuoneremontin. Sähköpostin päätteeksi hän kertoi tulevansa Suomeen ja pyysi tavata meidät silloin. Sveitsiläinen saapui sovitusti. Hänellä oli käsi paketissa tullessaan. Innosta piukeina sveitsiläistä kyydittiin pitkin maita ja mantuja, syötettiin ja juotettiin. Tuliaisiksi saimme tämän perunankuorimaveitsen, joten odotusta suurista summista oli todellakin ilmassa.

Kun sveitsiläinen heräili ruokailun jälkeiseltä päivä levoltaan sohvaltamme, pelästyttiin, kun lapseni kävi rutistamaan tuota paketissa olevaa sveitsiläisen käpälää. Ehkä vielä hieman unenpöpperössä, sveitsiläinen sanoikin käden olevan paketissa ihan vain palvelun takia. Kuulemma käsi paketissa hän sai paljon parempaa palvelua kuin ilman! Ihmeteltiin ja ihmetellään vieläkin, sillä sveitsiläinen lähti, rahoja, aitaa tai kylpyhuoneremonttia ei ikinä tullut.

Helpot hätävara-jälkkärit varastetuissa laseissa

Hyvin kauan aikaa sitten vietimme kosteahkoa iltaa Helsingissä ja ihastuimme eräässä ravintolassa näihin Sagaformin kenollaan oleviin laseihin. Hieman juopuneessa mielentilassa ne sujahtivat illan päätteeksi käsilaukkuuni. Kun aamulla heräsimme morkkis oli jäätävä. Rapeahkossa olotilassa vääntäydyimme palauttamaan varastetut pikarit ravintolaan. Ystävällinen henkilökunta otti meidät kuitenkin avosylin vastaan, koska olimme palanneet tunnustamaan. Liekö meidän darrainen olemuksemme silloin vai mikä, mutta tarjoilija antoi meille lahjaksi täysin avaamattoman laatikon näitä ihania laseja!
Laseihin koottavassa jälkkärissä pätee seuraavat säännöt:
-on hyvä, jos kuppiin pystyy kasaamaan erilaisia makuja niin, että ne eivät sekoitu toisiinsa ja, että erilaiset tekstuurit ja suu tuntumat pitävät jokaisen lusikallisen mielenkiintoisena
-makeuden vastapainona pitää olla jotain hapanta tai raikasta
-rapeutta on hyvä tehdä joko crumblella, kekseillä tai vaikka kookoslastuilla
-ulkonäkö on kaikki kaikessa! Käytä pursotinpussia saadaksesi mousset tai vaahdot siististi kuppiin
Tässä helpossa jälkkärissä on pohjalta ylöspäin: mansikoita, kinuskia, vaniljarahkaa, vanilja-kermavaahtoa, piparkakkuja ja suklaata

Meidän liikkeemme Rajamäessä myy nimenomaan esineitä ja huonekaluja joilla on menneisyys ja tarinaa. Tule tekemään löytöjä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Takaisin lähtöruutuun