Isovanhempien jääkaapista voi saada myrkytyksen + helppo leipäohje ;)



Meidän jääkaapissa oli tosiaan taannoin tällainen lappu lautasen päällä, jossa oli valmistettuna jotain epämääräistä limaa. Meillä se kuitenkin tarkoittaa vain sitä, että lapset ovat innovatiivisiä ja kekseliäitä huuliveikkoja. Ei tahallisia myrkyttäjiä. Ainakaan vielä.

Poikettiin taas anopin ja ukkipapan luona säätämässä televisiota ja ylläpitämässä elämää. Käytiin vaivihkaa jääkaappi läpi ja ratsattiin roskikseen kaikki epäilyttävä ja vanhentunut. Käskettiin lasten harhauttaa anoppia niin, että mieheni sai sidottua muovipussin, laitettua kengät jalkaan ja juostua anopin pihan läpi roskiksille. Puolessa välissä anoppi kuitenkin ehti iskemään, mutta mieheni oli kypsän päättäväinen ja sai kuin saikin roskiksen vietyä.

Seuraavana päivänä tuli kuitenkin se puhelu. Se puhelu, jossa tivattiin pankojauhopussin loppua, että missä se on? Pussi jossa oli valehtelematta kaksi ruokalusikallista viime vuoden elokuussa vanhaksi mennyttä pankojauhoa. Roskissahan se oli. Siellä se anoppi repi niitä osittain harmaita ja puoliksi violetiksi värjättyjä hiuksiaan homeisten pankojauhojen takia.

Viime viikolla, kun isomummini oli kylässä oli silloinkin täysi työ ymmärtää sitä, miksi kaupasta olisi hänen mielestään pitänyt ostaa viittä eri leipää ihan varmuuden vuoksi. Minkä varmuuden? Kuka ne leivät olisi ehtinyt syömään ennen vanhenemista? Juttelin tästä myös isäni kanssa, joka ymmärsi äitinsä toimintaa. Oli kyse siitä, että ruokaa pitäisi olla kaapissa hädän varalle. Hätä siis, jolloin kaupasta ei saisikaan ruokaa, sota, alienit tai mahdollisesti valtiovierailu korkeammalta tasolta niin yllättäen juurikin tänne meidän kotiin Rajamäelle, ettei kauppaan vaan pääsisi juuri silloin. Ja sitten vielä uhka jonka Keskon tulevat myynnit kiinalaisille aiheuttaisivat. He tykästyisivät niin kovin Pirkka-tuotteisiimme, ettei suomalaisille enään olisi ruokaa. Voi vittu sanon minä.






Nyt meillä ei ollut sitä leipää kaapissa, kun sitä tarvittiin, joten me leivoimme sitä. Tässä ohjetta:

n.6dl vehnäjauhoa 
2 rkl pellavarouhetta
2dl kaurahiutaleita
1tl suolaa
1pss kuivahiivaa
3-4dl vettä
Lämmitä vesi mikrossa lämpimäksi(ei kiehuvaksi), heitä hiivat joukkoon ja sekoita. Sen jälkeen jauhot, pellavarouhe ja kaurahiutaleet. Vatkaa/sekoita tasaiseksi, ja laita taikina kohoamaan lämpimään paikkaan puoleksi tunniksi. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Heitä suola joukkoon, ja muotoile taikinasta leipä tai sämpylöitä jauhoja apuna käyttäen. Paista leipä uunissa 200c noin 20 minuuttia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Takaisin lähtöruutuun