Namsterdam ;)



Palasimme eilen synttärilahja-matkaltani Amsterdamista. Tämä reissu oli lahjana aivan jotain muuta kuin viimevuotinen josta kirjoitin otsikolla "Suklaan lumo". https://tubettini.blog/2017/08/12/suklaan-lumo/

Matka oli huippu monella tapaa. Ruokaa, puolisoni hekumallista seuraa, kaunista kaupunkia ja sanoinkin jo, ruokaa :) Hollannin kieli on outoa, siitä ei mihinkään pääse. Se kuulostaa siltä, niin kuin puhujalla olisi jäänyt rosmariinin oksa kurkkuun kiinni ja kovin vaivalloisesti sitä sitten yskisi sieltä pois.

Mieheni oli varannut meille huoneen aivan keskustasta, joten kulku oli tavattoman helppoa joka paikkaan. Hotellin nimi oli Exchange ja se ei taaskaan ollut ihan tavallinen mesta. Hotelli tituleerasi itseään fashion hotelliksi, jossa jokainen huone oli puettu supermalleiksi :). Kuvista voitte jokainen tehdä omat päätelmänne niin muodikkuuden kuin viihtyvyydenkin suhteen. Sanotaan vaikka niin, että olen iloinen etten syönyt kipollista taikasieniä ennen nukkumaanmenoa tuossa huoneessa.









Palvelu oli kuitenkin mahtavaa, sijainti super ja huone siisti.

Ruoka

Ruoan perässä talsittiin lukuisia kilometrejä viikonlopun aikana. Useimmat paikat tarjoavat tietysti eniten ranskalaisia, pihviä ja pizzaa, mutta me onnistuimme löytämään ainakin kaksi paikkaa joita voi vahvasti suositella.

Wok to walk


Hiivatin pieni wokki-mesta kanaalin vieressä. Jonoa pitkälle ulos lähes koko ajan. Saat valita nuudelin, lisukkeet ja soosit. Kadulla ruoan nauttiminen oli mahtava osa koko juttua.

Cannibale royale


Aivan sattumalta pujahdimme ravintola Cannibale royalin ovista sisälle, saaden kaksi viimeistä istumapaikkaa. Paikka vetää lähes 250 henkilöä, joten kun sanon, että se oli suosittu en valehtele. Kun odotimme ruokiamme, sisään lipui valehtelematta kymmeniä ihmisiä inuten mahdollista sisäänpääsyä ja saaden hymyilevältä portieeri-könsikkäältä vastauksen."Olemme valitettavasti aivan täynnä koko loppuillan."

Tilasimme ribsejä, siipiä ja talon pottuja. Huuhdottiin ruoka alas cokiksilla, mutta ihailtiin uskomattomia cocktaileja, joita baarimikot sekoittelivat aivan nokkamme edessä.

Leipomot uhkuvat mitä ihanimpia kermaleivoksia ja mansikkatorttuja. Taivaallisiin Nutella-vohveleihin mansikoilla on mahdotonta olla törmäämättä.




Kaupungista kaikki irti

Kanaaleilla voi napata risteilyn myös ihan lennosta, jolloin saa  kuvia lautoilla kelluvista taloista, vinoista vanhoista pytingeistä, upeista maisemista ja iloisista ihmisistä.






Jos kävelee perjantai-iltana Manskun päästä päähän törmää varmasti tappeleviin, itkeviin, murehtiviin ja masentuneisiin ihmisiin. Ilo-lientä on nautittu, mutta harva itseasiassa niin kovin iloiselta vaikuttaa. Amsterdamissa on vaikea kävellä mihinkään haistamatta nokassaan miedosti marihuanaa. Tuoksu tavoittaa lähes jokapaikassa. Nyt on vaikea olla kuulostamatta puolueelliselta, mutta kaduilla oli perin rauhallista, iloista ja onnellisen oloista populaa. Yhtäkään ylilyöntiä tai välienselvittelyä emme päässeet todistamaan!

GetFileAttachment-24

Lapsia ei kukaan turisti juuri ollut mukanaan tuonut ja itsekin oltiin tyytyväisiä, että tämä oli parisuhde-matka. Oli aivan mielettömän ihanaa istuskella iltaisin joen varrella kahvilapöydän ympärillä toinen käsi siiderilasin ympärillä ja toinen rakkaimpani kädessä. Katsella tyylikkäitä ja iloisia eurooppalaisia ja liikkua vain sen verran, että voisi taas kohta syödä jotain lisää :)






Kukaan ei yrittänyt tyrkyttää meille mitään tai yrittänyt saada meitä ostamaan mitään. Yhdessä kahviossa oli keräyslipas jonka kyljessä luki jotakuinkin näin: "Koska kauhuksemme hiljattain Justin Bieber on ostanut asunnon Amsterdamista, keräämme tähän lippaaseen rahaa hänen karkoittamiseensa joko Kanadaan tai kuuhun". Annoimme kaksi euroa keräykseen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Takaisin lähtöruutuun