Vohvelikahvila, Tampere ja Tilliä pakastava kiittämätön äiti

Lopettakaa hyvät ihmiset sen tillin hyysääminen! Tilli pilaa kaiken. Aivan kaiken. Se on paskin ja muilla yrteillä korvattavin mauste kaikista. Jokainen ruoka, jonka joku pölkky on päättänyt maustettavan tillillä on silkkaa hölmöyttä. Uusien perunoiden keitinveteen tilliä? Tarpeetonta. Oli tilliä siellä tai ei , ei sitä huomaa. Tilliliha? Belsebubin keksintö. Äpärien äpärä. Joku on varmasti vain erehdyksessä sulattanut yhtenäiseksi köntiksi pakkasarkun pohjalta karjalanpaistilihat ja edellisvuoden tillit. Sitten laiskuuksissaan ruopaissut ne yhdessä pataan ja tilliliha on saanut säälittävän alkunsa. Ravut ja tilli? Parempi lopputulos tulisi varmasti vaikka fenkolilla ja tähtianiksella, niissä sentään on karismaa. Missään oikeassa ruoassa tilliä ei maista ja sen olemassaolo on turha, mutta auta armias, jos viskaat sen pakkaseen se valtaa kaiken. Pakkasen maustesyöpä. Se, joka on kerrankin joutunut syömään tillinmakuista vaniljajäätelöä tietää mistä puhun.

Tänä kesänä ollaan todella annettu auttava kätemme vanhempieni kesämökillä. Osittain oman viihtyvyytemme takia,  osittain tekemisen riemusta ja myös osin sen takia etteivät omat vanhempani ole niin kovin aikaansaavia keskenään.

[gallery ids="5106,5107" type="rectangular"]

Lukuisten projektien joukossa on ollut niin maan kääntöä, laiturin rakentamista, kuin erinäisiä tuunaus-maalaus ja raivaushommia.

Monen tunnin uurastuksen jälkeen saimme esimerkiksi saunan pesuhuoneeseen valkeat maalatut seinät, pesuvadeille hyllyt ja tarpeellisia pyyhekoukkuja seiniin. Saunan tupa tuunattiin myös. Vaikkei ostoksiin kulutettukaan suuria summia, oma sisustus silmä ja aikaansaava tiimimme  olivat korvaamattomat takeet prokkiksien onnistumiselle. Priceless.

[gallery ids="5105,5104" type="rectangular"]

Sitten kun sitä ylpeänä äiteelle  muutoksen kokenutta saunaa esiteltiin vastaanotto oli hiljainen.  Kommentti tuli  jälkikäteen ja oli seuraava: "En ole löytänyt omaa 68 vuonna lahjaksi saamaani peflettiä tuunauksenne jälkeen. Se on korvaamaton."

Mökin vessa on ollut vuosikymmeniä pimeän ja ankeuden huipentuma. Raakalautaiset maalaamattomat seinäpinnat ovat törkyisyydessään pelottaneet yöllistä pissaajaa ja lukemattomat hämähäkit ovat pitäneet hippoja noissa varjoissa. Lattialla on turvekipon vieressä makoillut iänikuisuuden vanha Suomenkuvalehti, jonka kannessa UKK istui shortseissa. Sivujen 11 ja 12 väliin oli joku liiskannut ampiaisen. Nyt laitoimme myös vessassa vaalean maaliin seiniin, lampun kattoon ja lehtitelineen täyteen uusimpia naistenlehtiä ja ristikkoja kynineen. Todellinen mökki-kakkijan riemastus :)  Vaan mikä olikaan äitini reaktio?: " Missä se Suomenkuvalehti on? Ei kai sitä vain ole laitettu roskiin?"

GetFileAttachment-12

Sen naisen kommentit ovat ennenkin ajaneet minut jääkaapille. Niin tapahtui nytkin. Siellä sitten mussutin tillin makuista jäätelöä ja mietin, että vielä minä tästä maailmalle kerron.

Mökiltä otettiin lounastus retki Tampereelle Vohvelikahvilaan. Sielläkin kohtasimme tilliä, mutta muutoin mukava reissu.

[gallery ids="5101,5102,5109,5111,5097,5096" type="rectangular"]

Itselle on jäänyt hämäräksi sitruuna siivun funktio lautasella. Sitä kun ei mitenkään pysty tuossa muodossa puristamaan.

[gallery ids="5110,5098" type="rectangular"]

Syömisen jälkeen piipahdettiin Pikku Kakkosen puistossa, jonka viereen oli parkkeerannut Popedan keikkabussi. Niin Tamperetta että ;)

GetFileAttachment-10

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Takaisin lähtöruutuun