Tubettini kokkaa ja kuntoilee 3/2018



Hauki on kala, hauki on kala, mikä se hauki olikaan?

Olen huomannut, että useimmat asiat toimivat parhaiten, kun niitä toistetaan uudestaan ja uudestaan. Pätee niin urheiluliikkeisiin, hankaliin resepteihin, lapsen kasvatusmetodeihin, piirustustaitoon ja lukemattoman moneen muuhun asiaan. Joskus toistojen tekeminen saattaa kuitenkin olla myös liikaa, mikä tuli huomattua toissailtana, kun tein 250 punnerrusta ollakseni samalla viivalla mieheni kanssa. Minulle liikaa olevat toistot saivat aikaan lihaskudoksen turpoamisen olkapäästä sellaiseksi, että hetkeen ei punnerruksia nyt tehdäkään ;(

Joskus taas tuntuu, että asioiden toistaminen uudelleen kerta toisensa jälkeen, saakin ihmiset unohtamaan alkuperäisen pointin kokonaan ja kiinnostuksen lopahtamaan. Niin tuntuu tapahtuvan esimerkiksi politiikassa päivittäin. Tästä esimerkkinä vaikka tapaus Linden. Tapahtumien kulkua on vatvottu niin paljon ja odotettu selvitystä asioihin jokaisessa lööpissä, ettei lopputulos taida enään ketään edes kiinnostaa.

Joskus taas jopa tuhansien kertojen toisto saakin lopulta aikaan vielä parempia omia versioita. Tästä nyt esimerkkinä kalakeitto, jonka olen valmistanut useita kymmeniä kertoja päivässä, joka päivä, kahden ja puolen vuoden ajan. Kyseessä on tietenkin suomen kuuluisin kalakeitto, eli bouillabaisse tyyppinen keitto ravintola Neljässä Vuodenajassa, Tampereen kauppahallissa. Tässä yksi minun versioni tuosta mainiosta keitosta!

Ellenin kalakeitto
1 keltasipuli
4 valkosipulinkynttä
1 fenkoli
3 porkkanaa
1 kesäkurpitsaa
1 paprikaa
n. 2l vettä
1 prk tomaattimurskaa
2 kasvisliemikuutiota

mausteet: fenkolinsiemeniä, currya, paprikaa, kuminaa, tähtianista, suolaa, 3 rkl hunajaa, timjamia, rosmariinia, cayennepippuria, laakerinlehtiä
250 g lämminsavulohta

Laita kattilaan n. 2 l vettä ja laita kiehumaan. Lisää veteen tomaattimurska, hunajaa ja kasvisliemikuutiot.  Pilko kaikki kasvikset sopivan pieniksi "keittokasviksiksi". Paista kasviksia nyt kuumalla pannulla hieman öljyä käyttäen. Kaada kaikki kuivamausteet kasvisten niskaan ja kuullottele hetkisen. Kun kattilan liemi kiehuu, kaada kuullotetut ja maustetut kasvikset liemeen. Anna keiton hymyillä muutama minuutti ja lisää sitten lämminsavulohen palaset joukkoon. Keitto valmista tarjoiltavaksi!





Aioli
1 tl sahramia
2 valkosipulinkynttä
suolaa
2 dl majoneesia
1 dl appelsiinimehua

Sekoita sahrami mehun joukkoon. Raasta valkosipulinkynnet ja lisää ne. Lisää hitunen suolaa, jos tarvis ja sekoita sitten majoneesin joukkoon. Aioli on valmista! Paras keittokokemus syntyy, kun keiton päälle asettelee paahdettua leipää, aiolia ja hienonnettua tuoretta persiljaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Takaisin lähtöruutuun