kotiliesi

Kaalilaatikkoa soijarouheesta ja maailma pelastuu ;)




 
En ole varmaankaan ainut, jota keksipaketti puhuttelee enemmän kuin vihersmoothie? Valintoja, niitähän ne on. Tällä viikolla meidän klaani yrittää ajatella tekemiään ostoksia ja valintoja. Paino on sanalla "yrittää", koska juuri tultiin salilta ja oma käsi kävi välittömästi karkkipussissa hakemassa lohtua lihasten yli-virittyneisyyteen...
Näin presidenttiehdokkaiden kuumottavien tenttien, haastattelujen ja vaalien jälkeen on todettava muutama asia: 1. Lykkyä Saulille 2. Maailman tila on huolestuttava 3. Lykkyä meille kaikille sen maailman pelastukseen.

Itsehän myymme vanhoja aarteita ja huonekaluja uudelle kierrokselle täällä Rajamäen Aarteessa, joten tavallaan voin ajatella, että me yritämme osamme. Tuhottoman paljon helpompaa ja kannattavampaa olisi tilata krääsää Kiinasta ja myydä sitä.















Resepti soijarouheella tehtyyn kaalilaatikkoon ja herkulliseen salsaan

Kaalilooda:
1/4 keräkaalia pieneksi pilkottuna
1/3 soijarouhepussista (n.1.5 dl)
2 dl vettä
2 dl pika- pitkäjyväistäriisiä
2 kpl kasvisliemikuutiota
suolaa
timjamia
oreganoa
2 rkl hunajaa
200g yrtti tuorejuustoa

Lorauta vähän öljyä pannulle ja paista pilkottuja kaaleja ja soijarouhetta. Lisää pannulle vesi ja mausteet. Anna soijarouhen turvota ja kaalien kypsyä. Lisää lopuksi tuorejuusto ja maista onko suolaisuus kohdillaan. Ota laatikkoon soveltuva uunivuoka ja kaada sen pohjalle kypsentämättömät riisit. Nyt kaada kaali-soijaseos liemineen riisien päälle ja sekoita ne yhteen. Peitä foliolla ja paista uunin keskiosassa 170 asteessa n. 30 minuuttia tai kunnes riisit ovat mielestäsi tarpeeksi kypsyneet ja nesteet imeytyneet.


Salsa:
1 makea suippopaprika pieneksi pilkottuna
persiljaa
2 kynttä valkosipulia raastettuna
1 iso punasipuli pieneksi pilkottuna
1 dl sweetchiliä
n. 20g inkivääriä raastettuna
1/2 dl soijaa
1/2 dl rypsiöljyä
1 tl kuivattua chiliä



Sekoita kaikki ainekset yhteen ja tarjoile salsaa kaaliloodan kanssa. Helppoa kuin maailmanpelastus!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

The Hell