Tunnustuksia

 

Miten se on niin vaikea ajatus käydä terapeutille puhumassa? Ameriikoissa ihmiset tuppaa käymään juttelemassa pienemmistäkin elämänmuutoksista, puhumattakaan sitten jos joku läheinen kuolee, kohtaa vastoinkäymisiä töissä tai parisuhde rakoilee. Terapeutille puhuminen on siellä täysin hyväksyttävää ja jopa toivottavaa yksilön ajatusratojen muovaamista. Itseä viisaampi ihminen kuuntelee, kysyy ja antaa neuvoja asoiden käsittelemisessä. Kun suomalaisella on solmuja päässä niin ei niitä jaeta kenellekään. Kännissä sitten räväytetään paha olo ulos, oli seuraamukset millaiset tahansa. Minä opettelin puhumaan nuorena terapeutille sitten psykiatrille ja hetken jopa itsekseni..jokatapauksessa solmut aukesivat sitten lopulta, kun löysi itsensä ja tasaveroisen kumppanin. Parisuhteessa huomasin, että puhuminen tyhmistä ja vaikeistakin asioista kannattaa aina. Toisesta ei pääse mitenkään etääntymään, jos avoin keskustelu asiasta kuin asiasta on olemassa koko ajan.
Mieheni perhe on raivostuttavan avoin kaikessa ja nyt koska naimisen kautta olen se nuorempi rva Hinttala olen toden totta osa sitä. Jälleen tuli  aika keskustelulle siitä, kuka tänä keväänä kipaisee kyhäämään anopin kesämökkilaiturin paikalleen. Kyllä, kuulitte oikein. Jos ei muista niin näistä linkeistä löytyy asiaa hieman tarkemmin http://tubettini.blogspot.fi/2017/05/hienosaatoa-ja-riivattua-pelleilya.html ja http://tubettini.blogspot.fi/2017/10/aarteita-ruokaa-ja-pinnankiristymista_9.html  Yhätikään ei ole mahdollista harkitakaan ponttoonilaiturin ostoa, sillä anoppi on laittanut rahansa tänä talvena mm. avocadonkuorimaveitsiin ja muihin tupperwaren riemuvoittoihin. Joskus, kun luen lehdestä tapauksista, joissa vanhuksia huijataan mitä monimutkaisimmilla puhelin huijauksilla mietin, miten helppoa esimerkiksi anoppini tapauksessa olisi vain ilmestyä ovelle lasten muovailuvahoista tehtyjen muovilönttien kanssa ja väittää niiden kuorivan viinirypäleet, pusertavan tomaatit tähdiksi tai jotain muuta aivan turhaa ja  tarpeetonta vihannesten pahoinpitelyä. Tällaiset ìnnovaatiot nimittäin tyhjentävät anoppini rahapussin oivasti ilman sen suurempia kysymyksiä. Anopin toive oli, että saapuisimme riemusta hypehdellen, kylmän ja rautaisen palapelin tekoon pohjoiskorealaisten ohjeiden saattelemana. Ehei sanoin minä ja niinpä laituri-huki meni mieheni siskolle puolisoineen...Tsemppiä sinne ja avoin keskustelu todella kannattaa!!

Lupasin tästä parsarisotosta ohjetta ja nyt en enään muista tarkkoja määriä, joten tässä suuntaa antava:
Risottoriisin valmistin pannulla. Käytin  pelkän veden sijasta appelsiinimehun, veden ja sahramin kellertämää lientä. Lopputulos oli inansa makeahko ja täydentyi sitten lopuksi voinokareella ja parmesanilla.
Vihreät parsat kuorittiin ja pilkottiin. Parsat pyöriteltiin soijarouheen kera oliiviöljyssä ja niskaan hienonnettiin minttua ja ripoteltiin suolaa. Sitten parsat leviteltiin leivinpaperille uuniin missä ne kypsyivät risoton kypsentyessä samalla pannulla.

 Lopulta soija-parsat sekoiteltiin risoton joukkoon ja raastettiin rutkasti parmesania niskaan.