Herra Hinttala halusi kunnianhimoisesti viedä perheensä veneellä mökkirannasta Kaivannon kanavalle syömään :) Varustauduimme pelastusliivein ja kepein mielin noin puolentoistatunnin hurvitteluun aaltojen liplatellessa veneen kylkiin. Tämä oli siis alkutilanne.
Virheet yhdestä sataan
Menimme Iharin kautta. Vettä oli parhaimmillaan veneen alla noin kymmenen senttiä, mikä pakotti meidät soutamaan TÄYSIN soutamattomaksi tarkoitettua tuhat kiloista Busteria.
Kun hetkellisesti vaikutti hieman syvemmältä, nerokas mieheni osui veneen kyljellä kiveen. Ehkä siihen ainoaan koko reitillä. Päätimme soutaa lisää.
Saavuimme Iharissa tien alla kulkevalle tunnelille, jossa todellakin, juutuimme tunneliin. Räpiköityämme erinäisiä kiroiluntäyteisiä minuutteja ujuttauduimme viimein Längelmävedelle.
Viimein Kaivannon Keidas vilkkui järven toisella puolen ja helpottuneina saavuimme rantaan, vaikkakin uupuneina, räjähtäneinä ja kädet rakoilla. Muut veneilijät varmasti luulivat kuvattavan kakkososaa Tom Hanksin tähdittämälle Cast Away-leffalle, koska tämä jengi oli lohduton näky.
[gallery ids="5008,4997,4993,4992" type="rectangular"]
Palvelu oli iloista ja nopeaa. Yleisilmeeltään tuo tienvieri-kahvila oli uskomattoman siisti ja moitteeton. Asettauduimme ihan ylätasanteelle syömään. Otin itse valkosipulihampurilaisen ja siinäkin oli maut kohdillaan. Sämpylääkin oli asianmukaisesti paistettu ja pinnat olivat rapeat . Makea salaattisipuli ja hyvin suolatut rapeat ranut yllättivät positiivisesti samoin kuin sopiva annoskoko. Hamut olivat kaikkien mieleen ja tuopillinen kylmää kaljaa maistui ansaitulta :) Tubettini suosittelee vahvasti!
[gallery ids="5001,5000,4999,5005,5002,5003,5004,5006" type="rectangular"]
[gallery ids="4994,4995" type="rectangular"]
Ostimme vielä pussillisen lakuja matkalle ja ahtauduimme jälleen pelastusliiveihin. Alkumatkan dramatiikan takia päätimme mennä takaisin Roineen ja Mallasveden kautta.Virhe! Herra Hinttala oli nerokkaasti ohjelmoinut kännykkäänsä vesireitin, jota noudattamalla olisimme pian perillä. Ongelmia kuitenkin tuli. Mallasvedellä oli kuohuja huomattavasti luultua enemmän ja meininki lähes merellinen. Mietin, että oli hieman myöhäistä laihduttaa siihen kilomäärään sopivaksi mikä pelastusliiveissäni luki. Kännykkä oli pakko pitää visusti taskussa ja keskittyä veneilyyn ja lasten veneessä pysymiseen. Virhe. Hukuimme reitiltä ja piinaavan aaltoja-vastaan taistelun jälkeen edessä jostain helvetin syystä ei suinkaan ollut Pakanranta vaan Valkeakoski :( Tässä kohdassa mieheni muistutti perhettään siitä, että tämä on suurenmoinen kesälomaretki, jolla ei pitäisi olla liian ahdistunut sattumuksista tai ylläreistä.
[gallery ids="5010,5012,5011" type="rectangular"]
Otimme uuden suuntiman kohti HYVIN kaukana siintävää Pälkäneen kirkkoa.
Juuri kun emme enään ole Valkeakosken läheisyydessä, emmekä liioin lähempänä Pakanrantaa vaan KESKELLÄ PERKELEEN ULAPPAA, moottori sammuu. Tilanne oli sen verran lamaannuttava, etten oikein edes tiedä mitkä sanat kuvailisivat parhaiten. Kerron siis miten lapseni reagoivat. Kumpikaan heistä ei alkanut itkemään,vaan turvautuivat syömään matkaeväs-lakuja pahimpaan hätään. Neuvokkaina molemmat tirriäiset aloittivat julmettoman käsillä avun huitomisen ja lohduttomat "auttakaa"-huudot, jotka toivoimme kantavan myrskyisän ulapan toisaalle.
Itse taisin vaipua jonkinlaiseen neuvottomuustilaan, jossa nakersin kynsiäni. Muistan miettineeni osaisinko vielä entisenä partiolaisena rakentaa laavun metsän antimista mikäli ajautuisimme lopulta jollekin saarelle.
Mieheni yritti sinnikkäästi saada moottoria käyntiin ja kielsi jokatapauksessa soiton appiukolleen, joka olisi mökkirannassa "turhaan huolestunut". Jep,Cast away 2 oli lähellä. Pohdimme soittoa 112:een ja Pälkäneen VPK:n pelastajilta avunpyyntöä.
Lakut oli syöty, lapsien sokerihumala laskenut ja perheretki käännekohdassaan. Mieheni pyysi meitä kaikkia istumaan veneen lattialle, sillä hän yrittäisi vaihde päällä-tekniikalla saada vielä kerran pihauksen moottoriin. Valtava nykäys repäisi moottorin jälleen käyntiin, käsilaukkuni järveen ja kaikki huutamaan riemusta. Matka jatkui jälleen :)
Nyt edessä siinsi Pakanrannan aallonmurtaja. Yhteisestä päätöksestä tuumimme venereitin kulkevan aallonmurtajan ulapanpuoleiselta puolelta.Virhe. Hyvin pian Evinrude-moottorimme aloitti infernaalisen Jorma Uotisen tanssin ja vesi veneen ympärillä muuttui liejuksi. Moottorin potkuri pyöritti maata veneemme alla kuin tehosekoitin keltuaisia.
Tässä kohtaa lopetin puhumasta. Lapset alkoivat ulista haluansa lähteä kotiin, mieheni painoi Teknoksen-lippistään syvemmälle ja Pakanrannalta kuului naurua ja inhaa huutelua. Hypähdimme veneestä ja työnsimme sitä syvempään kohtaan.
Päästyämme Kostianvirralle tunsimme reitin ja loppumatka meni vallan mainiosti ja täysin ilman sattumuksia :) Retkeen kului yhteensä viisi ja puoli tuntia.
[gallery ids="4998,4996" type="rectangular"]
Tubettini suosittelee tässä blogissa ainoastaan Kaivannon Keidasta, kaikkea muuta on syytä välttää.
Mutta hei, kiva, että kävitte Valkeakoskella!
VastaaPoistaValkeakoski, haju säilyy muistoissamme :)
VastaaPoista